sunnuntai 23. elokuuta 2009




JEESUS ON RAKKAUS
Marja

Uusi kasvi kokoelmiin.

Laitan tän kasvin kuvan nyt tännekkin jos joku sattuisi lukemaan vain tätä blogiaja tunnistaisi kasvin. Olisi niin paljon helpompi hoitaa kun tietäisi miten sen saa pysymään hengissä.
Tänään sen Minimanista ostin vaan ei lukenut kyljessä mikä rehu on kyseessä.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Elämä kulkee eteenpäin.






Aikaa on kulunut siitä kun olen tänne mitään kirjoittanut. Tilanne on nyt kuitenkin tämä. Tänään kävin labrassa ja huomenna on 2. syto kerta. Pääsee syöpäpolin pehmeälle patjalle päiväksi köllöttelemään. Ja saa uudet tulokset labroista joita sitten verrata ennen hoitoja otettuihin. Mielenkiintoista nähdä miten ovat muuttuneet puoleen vai toiseen.

Kissan pennutkin (4 kapaletta) ovat saaneet kaikki hyvän kodin. Niin, että siltäkin osin ollaan päästy eteenpäin.

Tytön jalan leikkuu meni pelkäksi tähystämiseksi eli ei tehty mitään. Ja tyttö on taas päässyt opiskelemaan 2. vuotta sos.ja terv.hoidon amm.oppilaitokseen.

Elämä soljuu taas normaalisti eteenpäin ja hyvä niin. Poika Turusta on saanut Kokkolasta asunnon ja muuttaa uuteen kotiinsa 1.10.2009.